Terveys- ja kuntoliikunnan lyhyt historia
Missä ja miten terveys- ja kuntoliikuntakulttuuri sai alkunsa? Ari Langinkoski avaa personal trainerin ammatin historiaa. Artikkeli on osa uutta opasta nimeltä Personal trainer – ammatin tausta ja tulevaisuus.Ymmärtääkseen, mistä personal trainerin ammatissa on kyse, on hyvä tuntea hieman terveys- ja kuntoliikunnan historiaa. Kun ymmärtää, miten fyysiseen aktiivisuuteen on aikojen saatossa suhtauduttu ja kuinka terveys- ja kuntoliikuntakulttuuri on kehittynyt, voi hahmottaa paremmin liikunnan asemaa yhteiskunnassa. Samalla ymmärrys auttaa näkemään ne fantastiset mahdollisuudet, joita alalla on tarjota.
Fyysisen harjoittelun asema ja arvostus länsimaissa
Nykyään tiedetään varmaksi, että ihminen tarvitsee riittävää fyysistä toimeliaisuutta. Ei vain voidakseen hyvin, vaan yksinkertaisesti ylläpitääkseen terveyttään. Vaikka tiedon varmuus on nyt kiistaton, ei ajatus suinkaan ole uusi, se vain oli pari vuosituhatta hukassa.Kenties yksikään kulttuuri ei ole pitänyt fyysistä suorituskykyä yhtä korkeassa arvossa kuin muinainen kreikkalainen kulttuuri (noin 2500–200 eaa.). Nuoret ryhtyivät kehittämään fyysistä suorituskykyään saman ikäisenä kuin he aloittivat yleissivistävät alkeisopinnot. Kreikkalaisten ajattelutapa oli hyvin kaukonäköistä, sillä fyysisen harjoittelun ei ajateltu vain pitävän yllä sodankäyntikykyä, vaan sen ajateltiin myös parantavan ulkonäköä ja edistävän terveyttä vanhemmalla iällä. Harjoittelu tapahtui nykyisiä urheilukenttiä muistuttavilla palaestroilla, ja harjoittelua valvoivat paidotribet, joita voitaneen pitää tunnetun historian ensimmäisinä personal trainereina.Myös roomalaisen sivilisaation aikana (500 eaa. – 476 jaa.) fyysistä suorituskykyä pidettiin suuressa arvossa, joskin painotus, toisin kuin kreikkalaisilla, oli lähinnä sodankäynnissä. Kaikki 17–60-vuotiaat miehet saatettiin kutsua palvelukseen, ja he harjoittelivat aktiivisesti painin, juoksun sekä kiekon- ja keihäänheiton kaltaisia lajeja.Rooman keisarikunnan tuhosta alkanut keski-aika (noin 400–1500 jaa.) oli monella tapaa sivistyksellisesti pysähtyneisyyden aikaa. Kirkon vaikutus oli valtava, ja hengellisyys näytteli tärkeää roolia. Erilaiset kehoon liittyvät nautinnot, liikunta muiden mukana, katsottiin lähinnä turmiolliseksi. Toisaalta elinolosuhteet olivat sellaiset, että tietty fyysinen kunto oli yksinkertaisesti edellytys selviytymiselle.Uuden ajan (1500-luvulta lähtien) alussa antiikin ajattelu ja ihanteet nousivat taas suosioon, ja niiden mukana myös harrastuksenomaisen fyysisen aktiivisuuden arvostus nousi. Jotkin sen ajan terävimmistä ajattelijoista, kuten Martin Luther ja John Locke, peräti uskoivat fyysisen aktiivisuuden heijastuvan älylliseen suorituskykyyn. Melkoinen saavutus, sillä vasta viime vuosina on saatu todisteita siitä, että tämä mitä ilmeisimmin pitää paikkansa.Myöhemmin 1700–1800-luvuilla järjestelmällinen liikuntakasvatus otti ensimmäisiä askeliaan etenkin Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa, joissa voimistelukulttuuri eli voimakkaana. Perusteet modernille liikuntakasvatukselle saivat alkunsa, ja koulujärjestelmä toimi Euroopassa sen tehokkaana levittäjänä.Meidän tulee kuitenkin siirtyä aina teollisen vallankumouksen jälkeiseen aikaan ja Amerikan mantereelle, jotta ymmärrämme, miten nykytilanteeseen ollaan päädytty.Teollinen vallankumous eteni Yhdysvalloissa sisällissodan päätyttyä (1865), eikä hyvä fyysinen kunto ollut enää hengissä selviämisen edellytys. Vaikka sikäläisessä koulujärjestelmässä pyrittiin ottamaan mallia saksalaisesta ja ruotsalaisesta voimistelukulttuurista, ei liikuntakasvatus saanut koskaan vastaavaa jalansijaa kuin Euroopassa. Päähuomion vei nousevaa suosiota nauttiva kilpaurheilu, eikä liikunnasta koskaan tullut kaiken kansan huvia.Tämä seikka nousi häiritsevällä tavalla tietoisuuteen Yhdysvaltojen osallistuttua ensimmäiseen maailmansotaan. Palvelukseen kutsutuista joka kolmas oli liian huonossa fyysisessä kunnossa suoriutuakseen kenttäpalveluksesta. Tämän päättäjiä järkyttäneen havainnon seurauksena Yhdysvalloissa säädettiin ensimmäiset lait, jotka lisäsivät fyysisen harjoittelun määrää koulujärjestelmässä. Tämä valon pilkahdus oli kuitenkin lyhytaikainen. Sodanjälkeisen ajan huoleton ilmapiiri, jota seurasi 1930-luvun suuri lama, siirsivät huomion muualle.
Terveys- ja kuntoliikuntakulttuurin nousu
Kunto- ja terveysliikuntakulttuurin nousu nivoutuu erottamattomasti tiettyihin henkilöihin. Ehkä yksi merkittävimmistä nousi esiin juurikin suuren laman keskellä. Vuonna 1936 Jack LaLanne (1914–2011) avasi yhden historian ensimmäisistä moderneista kuntosaleista. Ensimmäisen monista, sillä toiminta laajeni myöhemmin kattamaan kymmeniä kuntosaleja.
“Kuolema on helppoa. Eläminen on piikki persuuksissa. Se on kuin urheilusuoritus. Sitä varten pitää harjoitella. Pitää syödä oikein. Pitää kuntoilla. Terveytesi, pankkitilisi, ne ovat sama asia. Mitä enemmän talletat, sen enemmän voit ottaa. Kuntoilu on kuningas, terveellinen ravitsemus kuningatar. Yhdessä ne muodostavat kuningaskunnan.”– Jack LaLanne
LaLanne saavutti laajaa kuuluisuutta liikuntaevankelistana ja sai peräti oman tähtensä Hollywood Boulevardille. Hän saarnasi fyysisen harjoittelun ja terveellisen ravitsemuksen keskeisestä merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. LaLanne kirjoitti lukuisia liikuntaa, ravitsemusta ja hyvinvointia käsitelleitä kirjoja sekä isännöi omaa televisioshow’ta, jota esitettiin yli kolme vuosikymmentä (1951–1985). Hän oli voimaharjoittelun pioneereja ja keksi ja kehitti useita kuntosalilaitteita, kuten Smith-laitteen, taljan sekä polvenojennuslaitteen, joiden modernit versiot ovat käytössä vielä nykyäänkin.Merkillepantavaa kuitenkin oli se, että vaikka Jack LaLanne ja muutama muu liikuntaevankelista saivat runsaasti huomiota, puuttui heiltä riittävä akateeminen uskottavuus. Silloinen lääkärikunta ei suhtautunut kovinkaan suopeasti Jackin julistuksiin, ja pitivätpä jotkut niitä peräti terveydelle haitallisina.Samoihin aikoihin Thomas K. Cureton, Jr (1901–1992), innokas urheilija, joka oli saanut lapsuuden astmansa kuriin liikunnan avulla, kutsuttiin opettamaan Illinoisin yliopistoon. Curetonilla oli sekä sähköinsinöörin että liikuntatieteen maisterin tutkinnot. Hän hyödynsi molempia perustaessaan 1944 Illinoisiin Fyysisen Kunnon Tutkimuslaboratorion, jossa tehtävä työ oli mullistava liikunnan merkityksen terveyden edistämisessä.Cureton ryhtyi soveltamaan laboratoriossaan ensimmäistä kertaa laajamittaisesti tieteellistä tutkimusta fyysisen kunnon ja terveyden välisiin yhteyksiin. Tämä loi pohjan näyttöön perustuville liikuntasuosituksille. Cureton tunnisti liikunnan lukuisat terveyshyödyt ja ehdotti muun muassa ensimmäisenä, että korkeaa verenpainetta voitaisiin hoitaa liikunnan avulla. Hän pyrki myös selvittämään, minkälainen liikunta olisi kaikkein tehokkainta terveyden edistämiseksi sekä mikä olisi paras mahdollinen annos-vastesuhde. Lisäksi yksi hänen merkittävistä saavutuksistaan oli luotettavan testipatteriston luominen hengitys- ja verenkiertoelimistön, lihaskunnon ja liikkuvuuden testaamiseksi.
”Liikunta lisää elämää päiviin ja päiviä elämään.”– Thomas K. Cureton, Jr
Uransa aikana Cureton ohjasi yli 70 liikuntaan liittyvää väitöskirjaa, ja viisi hänen oppilaistaan nimitettiin myöhemmin ACSM:n johtajiksi. Ahkeran luennoinnin ja tieteellisen julkaisemisen ohella hän myös kirjoitti lukuisia kansantajuisia teoksia. Valovoimaisena persoonana aikakauden media innostui Curetonin näyttöön perustuvista liikuntasuosituksista. Nämä herättivät sekä suuren yleisön että lääkärikunnan mielenkiinnon ja aurasivat ensimmäistä kertaa uskottavasti tietä ajatukselle liikunnasta lääkkeenä.Maininnan ansaitsee myös armeijan lääkäri Thomas DeLorne. Toinen maailmansota oli ruuhkauttanut Yhdysvaltain sotilassairaalat. Toisaalta ruuhkaa aiheutti silkka ortopedisiä vammoja kärsineiden sotilaiden määrä, toisaalta myös silloiset kuntoutusmenetelmät, jotka vaativat valtavasti aikaa. Vuonna 1945 DeLorne, joka oli itse toipunut lapsuuden sairastelusta voimaharjoittelun avulla, ryhtyi pohtimaan, mahtaisiko sama olla mahdollista myös kuntoutuspotilaiden kohdalla.DeLorne kehitteli progressiivisen voimaharjoittelun käsitteen ja nykyäänkin tutun kolmen sarjan ja kymmenen toiston menetelmän. Tämä osoittautui huomattavasti aiempia menetelmiä nopeammaksi ja tehokkaammaksi. Menetelmä levisi nopeasti sekä armeijan että siviilipuolen käyttöön ja loi osaltaan uskottavuutta voimaharjoittelun myönteisille terveysvaikutuksille. Thomasin myöhemmin työstään kirjoittamat julkaisut olivat voimaharjoittelun tutkimuksen ensimmäisiä kulmakiviä.Toinen maailmansota ja sen jälkeinen kylmän sodan ilmapiiri antoi lopullisen sysäyksen sille, että fyysisen kunnon merkitys nousi muutaman vuosituhannen jälkeen huomion keskipisteeseen. Kutsunnoissa oli ilmennyt, että vain puolet kutsutuista kelpasivat fyysisen kuntonsa puolesta kenttäpalvelukseen. Kun tästä havahtuneena ryhdyttiin kouluissa suorittamaan laajempia kuntotestejä, havaittiin, että Yhdysvalloissa 60 prosenttia lapsista ei läpäissyt yhtä tai useampaa testiä, kun vastaava luku Euroopassa oli vain 9 prosenttia.Tämä herätti silloiset päättäjät, ja presidentti Dwight D. Eisenhower järjesti Valkoisessa talossa vuonna 1956 aihetta käsittelevän konferenssin. Konferenssin seurauksena perustettiin muun muassa Presidentin Nuorisoliikunnan Neuvosto (President's Council on Youth Fitness), jonka nimen innokas liikunnan puolestapuhuja presidentti John F. Kennedy myöhemmin muutti muotoon Presidentin Fyysisen Kunnon Neuvosto (President's Council on Physical Fitness).
”Hyvä fyysinen kunto on kaiken muun erinomaisuuden perusta.”– John F. Kennedy
Tämän seurauksena 1950-luku oli varsinaista terveys- ja kuntoliikunnan heränneisyyden aikaa. Lukuisat järjestöt, kuten American Health Association (AHA), American Medical Association (AMA) ja American Association for Physical Education, Recreation, and Dance (AAPHERD), ryhtyivät puhumaan liikunnan merkityksestä terveyden edistäjänä. American College of Sports Medicine (ACSM), joka on sittemmin noussut maailman liikuntatieteen kehdoksi, perustettiin vuonna 1954. Nämä organisaatiot loivat pohjan ja lopullisen uskottavuuden tulevalle terveys- ja kuntoliikuntaboomille.1960-luvulla lääkäri ja Yhdysvaltain ilmavoimien eversti Kenneth H. Cooper kehitti aerobisen harjoittelun käsitteen ja kuuluisan Cooperin testin maksimaalisen hapenottokyvyn arviointiin. Cooperilta on peräisin ajatus 10 000 päivittäisestä askeleesta terveyden edistämiseksi, ja hän korosti liikunnan merkitystä nimenomaan sairauksien ehkäisyssä. Hän perusti vuonna 1970 Cooper Institute -tutkimuslaitoksen, joka on yhä tänä päivänä arvostettu alan keskuudessa. Cooper on julkaissut 18 liikuntaa käsittelevää kirjaa, jotka ovat myyneet yli 30 miljoonaa kappaletta ja joita on käännetty 41 kielelle.
“On helpompi ylläpitää terveyttä järkevällä liikunnalla, syömisellä ja tunne-elämän tasapainolla kuin yrittää palauttaa terveyttä sen jälkeen, kun se on kadotettu.”– Kenneth H. Cooper
Nämä henkilöt ja organisaatiot muokkasivat keskeiseltä osin suuren yleisön mielipidettä liikunnan suhteen ja loivat osaltaan pohjaa tulevalle terveys- ja kuntoliikuntaboomille. Kun Yhdysvalloissa vuonna 1977 toimi vaatimattomat 2 700 kuntokeskusta, joissa liikkui 1,7 miljoonaa ihmistä, oli luku vuonna 1980 jo kaksinkertainen ja vuonna 1990 viisinkertainen.Näiden jättiläisten hartioilla seisoo ja näitä kunniakkaita perinteitä jatkaa moderni personal trainer. Hän tekee työtä, jonka juurista ja tuloksista voi syystä olla ylpeä.[avatar user="Ari" size="thumbnail" align="right" link="http://www.trainer4you.fi/blogi/author/ari/" target="_blank"]Ari Langinkoski on Trainer4Youn kansainvälisten liiketoimien johtaja ja EuropeActiven Professional Standards Committeen jäsen.[/avatar]Edelliset vuosikymmenet ovat korostaneet terveys- ja kuntoliikunnan kunto-osuutta. Vuonna 1900 yleisimmät kuolinsyyt olivat tarttuvat taudit, kuten tuberkuloosi, keuhkokuume ja influenssa, jotka moderni lääketiede on hävittänyt tai osaa hoitaa.Vuonna 2010 yleisimpien kuolinsyiden joukosta löytyy sydänsairaudet, syövät, verenkiertoelimistön sairaudet, Alzheimerin tauti ja diabetes. Sairaudet, joita kaikkia voidaan ehkäistä tai hoitaa liikunnalla. Voidaan perustellusti kysyä, tulisiko meidän vihdoin korostaa terveys- ja kuntoliikunnan terveysosuutta?
Kirjallisuutta
Douglas Brooks, The Complete Book of Personal Training, Human Kinetics; 1st edition (December 22, 2003) p 3–12.Lance C. Dalleck, MS, and Len Kravitz, PhD, The History of Fitness, January 2002 IDEA HEALTH & FITNESS SOURCE.Thomas L. DeLorme and the Science of Progressive Resistance Exercise. Journal of Strength & Conditioning Research: November 2012 - Volume 26 - Issue 11 - p 2913–2923.Jack W. Berryman Ph.D. Thomas K. Cureton, Jr: Pioneer Researcher, Proselytizer, and Proponent for Physical Fitness. Research Quarterly for Exercise and Sport, Volume 67, Issue 1, 1996.Marc Stern: The Fitness Movement and the Fitness Center Industry, 1960-2000: Business and Economic History On-Line, 2008, Vol 6.David Kirk, Doune Macdonald, Mary O’Sullivan. Handbook of Physical Education, SAGE Publications Ltd 2006, p 123–140.David S. Jones, M.D., Ph.D., Scott H. Podolsky, M.D., and Jeremy A. Greene, M.D., Ph.D. The Burden of Disease and the Changing Task of Medicine, N Engl J Med 2012; 366:2333-2338. June 21, 2012.
Lue lisää uudesta oppaasta kirjautumalla tai luomalla maksuton tunnus Trainer4You-tietopankkiin
Sisältää myös:
- Modernin personal trainerin työnkuva
- Onko personal training vaikuttavaa?
- Minustako personal trainer?