Liikunta-alan ammattilaisille tulee toisinaan vastaan tilanteita, joissa joutuu olemaan vuorovaikutuksessa syömishäiriöisten asiakkaiden kanssa. Syömishäiriöt voivat näyttäytyä monellakin tavalla, iso osa niistä ei näy edes päällepäin. Toisinaan kuitenkin esimerkiksi anoreksia on edennyt jo niin pitkälle, että asiakkaan tila on silminnähden havaittavissa. Näihin voi törmätä valmentajana, personal trainerina, kuntosalivastaavana tai vaikkapa asiakaspalvelijana. Tilanteena nämä voivat olla sosiaalisesti ja emotionaalisesti hyvinkin haastavia.

Näiden sairauksien hoito on aina terveydenhuoltoalan ammattilaisten tehtävä. Kuitenkin mikäli tällaiseen tapaukseen sattuu törmäämään liikuntasektorilla, täytyy -ja tulisi siihen yleensä ottaa jollain tasolla kantaa. Itse olen muutamaan tällaiseen tapaukseen törmännyt valmentajaurani aikana. Näissä tilanteissa pitää aina pohtia omaa valmennusetiikkaa sekä yksilön etua.

Kartoitan yleensä omat valmennettavat alkuhaastattelussa hyvinkin perusteellisesti. Varsinkin jos kyseessä on esteettinen projekti, eli asiakas tulee minulle harjoittaakseen ulkonäkönsä tietynlaiseksi. Toteutan ravintovalmennusta erikseen, samoin myös ravintovalmennus on luonnollisestikin osana edellä mainittuja esteettisiä projekteja. Mikäli huomaan, että jokin ajatusmalli tai ravitsemuksellinen tottumus/käyttäytyminen ei ole terveellä pohjalla, otan asian aina esille ammattimaisesti ja tunnustellen. Näistä asioista vaikeneminen yleensä johtaa vain tilanteen huonontumiseen.

En ole koskaan sulkenut asiakasta valmennuksesta pois tai jättänyt häntä ottamatta valmennukseen syömishäiriön takia. Kuitenkin tällaisissa tapauksissa olen aina asettanut ehdoksi valmennukselle sen, että asiakkaalla on voimassa oleva terapiasuhde valmennuksen ajan. Tähän ei varmaankaan ole yhtä ja oikeaa toimintamallia, jokainen valmentaja joutuu punnitsemaan tätä omalla kohdallaan. Itse olen järkeillyt asian niin, että yksilölle on parempi, kun minä olen paranemisprosessissa mukana kuin, että en olisi. Vastuullisena valmentajana pystyn säätelemään asiakkaan kuormitusta sopimaan hänen sen hetkiseen ravitsemus ja terveydentilaansa – sen sijaan, että asiakas tekisi päätökset täysin itse. Minulla tai liikunta-alan koulutuksen omaavilla ei luonnollisestikaan ole kompetenssia hoitaa kyseisiä asiakkaita, vaan se työ tulee aina jättää terveydenhuollolle. Osaava valmentaja pystyy kuitenkin toimimaan yhdessä terveydenhuollon kanssa. Henkilön eristäminen tai poissulkeminen liikuntapalveluista voi aiheuttaa enemmän ongelmia yksilölle kuin ratkaista niitä.

Lajivalmennuksen iso vastuu

Monissa lajeissa lajivalmennuksella on iso vastuu ongelmien havaitsemisessa ja niihin puuttumisessa riittävän aikaisessa vaiheessa ennen niiden eskaloitumista. Toki myös valmentajien tulee olla todella tarkkana, jotta he ovat niitä ongelmien ratkaisijoita, eivätkä aiheuttajia. Varsinkin lajeissa, joissa urheilijan painolla ja estetiikalla on merkitystä, on valmentajan osattava valita sanansa hyvinkin tarkkaan. Tämä luonnollisestikin korostuu entisestään toimittaessa nuorten kanssa. Minulla on ollut fysiikkavalmennuksessa asiakkaita esteettisistä taitolajeista (tanssi, voimistelu, taitoluistelu, yms.). Näissä lajeissa paino vaikuttaa suoritukseen sekä luonnollisesti estetiikkaan. Vastuullinen valmentaja etsii näissä aina tasapainon urheilijan terveyden sekä suorituskyvyn välillä.

Urheilussa ja lajeissa, joilla painolla on merkitystä suorituksen kannalta, tulisi keskustelua painosta lähestyä mahdollisimman objektiivisesti. Sitä tulisi käsitellä vain yhtenä tekijänä muiden joukossa sen sijaan, että sille annettaan sen isompaa merkitystä. Urheilijalle olisi hyvä aina tuoda esille syy miksi painoa muokataan tiettyyn suuntaan palvelemaan lajia. Samalla myös hyvä korostaa sitä, että kyseessä ei ole normaaliolosuhteissa tavoiteltava tila eikä välttämättä terveyden kannalta optimaalinen tila. Alaikäisten kanssa toimittaessa valmentajien pitäisi aina priorisoida yksilön henkinen ja fyysinen terveys suorituskyvyn edelle. Täysi-ikäisenä urheilija sitten itse tulee päättää mitä kompromisseja on valmis urheilun eteen tekemään ja mitä ei. 

Valmentajilla on myös tärkeä rooli esimerkin näyttäjinä. Vaikutus suuntaan tai toiseen näkyy ja tarttuu varmasti valmennettaviin. Mikäli valmentaja puhuu ahdistuneesti omasta painostaan tai syö seuran juhlissa sinne itsetuomaansa salaattia (ymmärrätte kontekstin), ei tämä varmastikaan heijastu parhaalla mahdollisella tavalla valmennettaviin, koska se luo tietynlaista kulttuuria. Lajivalmentaja voi tietoisesti myös luoda positiivista ilmapiiriä huolettomaan syömiseen oman esimerkkinsä kautta. Teot puhuvat aina paljon enemmän kuin mitkään sanat.

Urheilijan ulkonäköpaineet

Sosiaalisen median myötä ulkonäköpaineet ulottuvat aina salitreenaajista urheilijoihinkin. Monella urheilijalla ainoa mahdollisuus hankkia sponsoreita on sosiaalisen median tuoman näkyvyyden ja siitä syntyneiden yhteistyösopimusten kautta. Hyvä suorituskyky ei enää riitä, täytyy myös näyttää hyvältä tehdessä sitä lajia. Tämä on tuoneet ulkonäköpaineet aivan toisella tapaa urheilijoille. Käänteisesti sosiaalisen median kautta on noussut pinnalle ja erittäin suosituksi urheilijoita, jotka eivät koskaan ole voittaneet yhtään mitään. He vain yksinkertaisesti näyttävät todella hyvältä ja sen kautta ovat suositumpia kuin mitä lajissaan oikeasti menestyvät urheilijat.

Tämä saattaa ajaa urheilijat tekemään epäedullisia päätöksiä vaikkapa lajia ajatellen. Urheilija saattaa esimerkiksi pitää painonsa sekä rasvaprosenttinsa lajin kannalta epäedullisella tasolla. Ammattilaiset nimittäin tietävät sen, että puhtaan urheilijan näyttäessä graniitista veistetyltä patsaalta – ei hänen suorituskykynsä ole välttämättä lähelläkään optimia.

Tähän minulla ei valitettavasti ole ratkaisua. Maailma toimii, miten se toimii ja tietynnäköinen ulkonäkö myy somessa ja sen ulkopuolellakin. Peräänkuuluttaisin tässäkin enemmän positiivisia esimerkkejä ja avointa keskustelua. Viestin ja keskustelun pitäisi lähteä juurikin niiltä urheilijoilta, joilla seuraajia ja vaikuttavuutta on. Totta kai ulospäin lähtevän viestin tulisi olla oikeaa suuntaa näyttävä.

Syömishäiriöiset kuntosalilla

Kuntosaleilla on myös omalta osaltaan vastuu puuttua selkeisiin tapauksiin. Siinä kohtaa, kun kuntosalin henkilökunta havaitsee jonkun langan laihan vetävän kolmatta tuntia juoksumatolla kolmatta päivää peräkkäin, tulisi tämän johtaa toimenpiteisiin kuntosalin osalta. Tässäkään tapauksessa en kannustaisi sulkemaan asiakasta pois kuntosalin palveluiden piiristä, vaan enemmänkin samanlaista lähestymistapaa kuin mitä noudatan valmennuksessakin. Asiakas voi toimittaa uskottavat todisteet siitä, että hän on hoidon piirissä. Samaan aikaan myös asiakkaan kuntosaliaikaa pystyy rajoittamaan, sekä kenties kannustaa häntä mahdollisuuksien mukaan ottamaan itselleen valmentaja, joka pystyy asiakkaalle perustellen rajoittamaan kuormituksen määrää.

Avointen kohtaamisien kautta

Syömishäiriöt ovat usein yksilötasolla vaiettu asia. Näissä(kään) asioissa vaikenemisen kulttuuri ei toimi, vaan asiaa tulisi lähestyä avoimen keskustelun ja positiivisten esimerkkien kautta. Jokaisella liikunta-alan ammattilaisella on omalta osaltaan vastuu puuttua tilanteisiin, joissa yksilön terveys voi vaarantua. Avoin keskustelu on paras tapa eteenpäin poissulkemisen sijaan. Liikuntamaailma tarvitsee myös positiivisia esimerkkejä. Mitä enemmän valmentajat, trainerit, urheilijat ja vaikuttajat kertovat ja ennen kaikkea näyttävät esimerkkiä omasta huolettomasta ja normaalista suhtautumisesta ravintoon, sitä parempi on tilanne kentällä. Tietenkin myös omien kokemusten ja paranemistarinoiden jakaminen luo varmastikin uskoa vaikeassa tilanteessa oleviin.