Millaista on kouluttautua personal traineriksi? Anna von Hertzen bloggaa kuulumisiaan ja tunnelmiaan pt-koulutuksesta. Lue myös sarjan edelliset osat (1, 2 ja 3).En tahdo edes ajatella, kuinka paljon olenkaan tuhrannut iltaisin aikaa räpläämällä tietokonetta ja kännykkää. Pitää tsekata Facebook, lukea uutiset ja sähköpostit, googlata oleellista tietoa kuten kauan strutsinmunaa pitää keittää (puolitoista tuntia), tsekata Facebook uudestaan… Verkon syövereissä vierähtää helposti parikin tuntia. Turhautumista lisää se, että aina sitä tuppaa painamaan niitä urpoja ”katso kuva!” -klikkiotsikoita.Kyseessä ei ole mikään uusi ongelma meikäläiselle. Yritin kolme vuotta sitten muuttaa elämääni niin, että lopetin kuudelta illalla television ja netin käytön kokonaan. Pistin rutiinit siis kerralla ja totaalisesti uusiksi. 

Voitte varmaan arvata, kuinka kauan sitä jaksoin.Sama ilmiö näkyy myös kuntosaleilla. Asiakas Arttu on katsonut television laihdutusohjelmasta, kuinka pyöreä Pertti onnistui pudottamaan puolessa vuodessa yli 35 kiloa. Arttu tahtoo kanssa!Tai ehkä Arttu ei edes ole erityisen pyöreä, mutta tahtoo vain lopettaa sohvaperunana olemisen ja alkaa urheilemaan kunnolla.Personal trainer -koulutuksemme opettaja Ari-Pekka Lindberg kertoi, että monesti asiakkaat tulevat Artun tavoin intoa puhkuen kuntosalille.Personal trainer yrittää hillitä vauhtia, mutta asiakas haluaa treenata seitsemän kertaa viikossa, syö vain pupunruokaa aiemman kebab-mätön sijaan ja kiskoo itsensä puoli kuudelta aamulenkille räntäsateeseen (koska telkkarissakin niin tehtiin).Parin kuukauden päästä Arttu on ihan puhki. Ei huvita treenaaminen saati porkkana. Into lopahtaa ja kalliit trikoot jäävät vaatekaapin nurkkaan.Innostuminen on hieno voimavara, mutta joskus sitäkin kannattaa suitsia. Ainakin silloin, jos innostus tahtoo muuttaa kaikki rutiinit kerralla. Liian monesta tutusta asiasta luopuminen kerralla ei tiedä yleensä hyvää.Otetaan esimerkiksi pikadieetit. Paino todennäköisesti putoaa nopeasti, mutta pongahtaa myös takaisin.”Keho yrittää vastustaa kaikkea, mikä tuntuu liian rajulta. Kivikautiselle ihmiselle painonlasku oli aina vaaran merkki”, apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.Painonhallintaan perehtynyt erikoispsykologi Teemu Ollikainen komppaa HS:n jutussa Pietiläistä:”Tapojen ja tottumusten muuttamiseen pätee yleensä tietty lainalaisuus: mitä isompi muutos on kyseessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se epäonnistuu.”Kestävä onnistuminen syntyy helpoiten siis siitä, että ei tee mitään kovin mullistavaa. Muuttaa yhden rutiinin kerrallaan: vaihtaa esimerkiksi ensin sokerimurot puuroon. Kun puuron puputtaminen alkaa tuntua normaalilta osalta arkea, niin sitten muuttaa toisen asian.Tai alkaa treenata kaksi kertaa viikossa, sitten kun se tuntuu hyvältä ja luonnolliselta, nostaa treenimäärää. Ja malttaa kuunnella sitä personal traineria…Palataan vielä laihdutusohjelmiin. Niissä näkee välillä sitä, että pullea Pirjo sotkee kuntopyörää ja kiroaa elämäänsä. ”Vihaan kuntopyörää”, Pirjo puuskahtaa – ja jatkaa fillarointia, koska niin nyt pitää tehdä.Itse en pidä yhtään juoksemisesta, mutta olen juossut varmaan kymmenen vuotta – koska niin nyt pitää tehdä. Kun juoksen, katson kelloa ja kiroan: ”Ei hitto, vielä 20 minuuttia.”Kun pelaan rakastamaani jääkiekkoa ja katson jäällä kelloa, tapahtuu ihan toinen ilmiö: ”Ei hitto, enää 20 minuuttia!”Päätin vihdoin viime kesänä lopettaa juoksemisen kokonaan. Aloitin sen sijaan pyöräilyn, joka olikin heti paljon hauskempaa. Liikunta tulee huomattavasti helpommin osaksi rutiineja, kun tekee sellaista, mistä oikeasti tykkää.Entä sosiaalisen median kanssa? Yritän nyt olla armollisempi itselleni ja sammuttaa vehkeet kymmeneltä illalla. Pienin askelin kohti tavoitetta.