Tutkija Arto Pesolan mukaan istumisen vähentäminen parantaisi kansanterveyttä tuntuvasti. Luomuliikunnan vallankumous edellyttää kuitenkin muutoksia työelämässä.

Oikeanlaisella elämäntapaohjauksella voidaan vähentää istumisen haittoja, mutta merkittävät ratkaisut edellyttävät muutoksia myös työelämän rakenteissa. Tästä saatiin viitteitä Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa, joka tullaan julkaisemaan Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä.

Tutkimuksessa Arto Pesola ja kollegat seurasivat 48:n ihmisen aktiivisuutta tavallisina arkipäivinä. Osaa tutkittavista kehotettiin välttämään istumista ja lisäämään arkiaktiivisuuttaan. Muut toimivat verrokkiryhmänä.

Istumista onnistuttiin vähentämään keskimäärin noin puolella tunnilla ja kevyttä aktiivisuutta lisäämään noin 20 minuutilla. Aiempien tutkimusten valossa tämän voidaan odottaa jo vaikuttavan myönteisesti sokeriaineenvaihduntaan. Vielä on kuitenkin varhaista sanoa, riittääkö se ehkäisemään sairauksia.

Istumisen haittoja tutkitaan paraikaa Jyväskylän yliopiston ohella useissa tutkimuslaitoksissa eri puolilla maailmaa. Eikä ihme, sillä Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt liikkumattomuuden neljänneksi suurimmaksi ennenaikaisen kuoleman riskitekijäksi.

Millaisesta ongelmasta tässä ”liikkumattomuusepidemiassa” on pohjimmiltaan oikein kyse? Kaipaan aiheesta perehdytystä ja päätän ottaa yhteyttä Arto Pesolaan. Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva Pesola suostuu mielellään kertomaan tutkimustyöstään. Sovimme lounastapaamisen tulevalle maanantaille. Pesola kuitenkin varoittaa, että lounas ja rupattelusessio saattavat katketa kesken kaiken – vaimon laskettu aika sattuu nimittäin samalle päivälle.

Lihakset käyttämättöminä jopa 80 prosenttia ajasta

Seminaarimatkalta Rio de Janeirosta, Brasiliasta hiljattain kotiutunut Pesola istuu jyväskyläläisen lounasravintolan tuoliin ja kaivaa repustaan nivaskan paperia. Siinä se nyt on, tohtorikoulutettavan ensimmäinen julkaisu. Toinenkin on jo valmis, Pesola lisää, mutta se odottaa edelleen vertaisarviointia – tieteessä on tapana, että kollegat tarkastavat tutkimusartikkelin ennen julkaisua.

Vaikka Pesolan tutkimus on pienimuotoinen, tarjoaa se mielenkiintoisia havaintoja aikamme liikkumattomuusongelmasta. Tutkimuksessa kävi nimittäin ilmi, että toimistotyöntekijöiden lihakset olivat käyttämättöminä keskimäärin 80 prosenttia työajasta ja 60 prosenttia vapaa-ajasta. Kun tutkittavia kehotettiin lisäämään aktiivisuuttaan, he onnistui siinä parhaiten vapaa-ajalla, mutta vain vähissä määrin töissä eli siellä missä sille olisi ollut kaikkein eniten tarvetta.

Piileekö aktiivisuuden pullonkaula siis työelämässä, kysyn. ”Työelämässä ajankäyttö on strukturoidumpaa, työt pitää hoitaa toimistotuolista käsin ja kollegoiden asenteet vaikuttavat muutoshaluihin”, Pesola vastaa pohdiskellen.

Toivoin yksiselitteisempää vastausta, mutta muistutan itseäni, että olen nyt tekemisissä tiedemiehen kanssa.

Lohdukseni Pesola täydentää, että totta tosiaan, vaikka meillä on nykyään enemmän vapaa-aikaa ja harrastamme enemmän kuntoliikuntaa kuin koskaan aiemmin, on työelämä muuttunut jatkuvasti passiivisemmaksi. ”Itseasiassa työn vaatima energiankulutus on laskenut miehillä ja naisilla 30 vuoden aikana täsmälleen yhtä paljon kuin väestön lihominen on vaatinut. Toimistotyöntekijän lihasaktiivisuus on samaa luokkaan kuin häkissä pidettävällä apinalla.”

Vaikka kuntoliikunta on kiistatta suositeltavaa – sitä Pesola ei kiellä – se tuskin koskaan voi täysin kompensoida työelämän ja arjen liikkumattomuutta. Tätä havainnollistaa kotimaiset tilastot: Vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavien suomalaisten määrä on kyselytutkimusten perusteella kasvanut noin 40 prosentista yli 70 prosenttiin viimeisen 30 vuoden aikana. Samalla olemme silti lihoneet.

”Jos harrastat kuntoliikuntaa keskiteholla kaksi tuntia viikossa, lisääntyy energiankulutuksesi vain 100 kilokaloria jokaiselle viikonpäivälle jaettuna”, Pesola laskee. Se vastaa yhden banaanin verran energiaa. Kuntoliikunta selittääkin keskimäärin vain 5 prosenttia päivittäisestä energiankulutuksen vaihtelusta samankokoisten ihmisten välillä. Kotityöt taas selittävät miehillä 20 prosenttia ja naisilla 33 prosenttia tästä energiankulutuksen vaihtelusta.

Nämä luvut tarkoittavat yksinkertaisesti sitä, että arkiaktiivisuudella on keskimäärin selvästi suurempi merkitys päivittäisessä energiankulutuksessa kuin kuntoliikunnalla. Muun muassa tästä syystä arkiaktiivisuudesta etsitäänkin nyt ratkaisuja moniin terveysongelmiin, kuten juuri lihavuuteen.

Luomuliikunnan vallankumous

Liikuntatietelijät kokoontuivat vastikään Rio de Janeiroon pohtimaan, miten saada ihmiset liikkumaan enemmän. Myös Arto Pesola oli kokouksessa paikalla. Vaikka tutkijoiden keskuudessa oltiin yksimielisiä siitä, että aktiivisuus yleisesti on terveyttä edistävää, ei erimielisyyksiltä voitu täysin välttyä. Keskustelu kiihtyi debatiksi, kun joku kysyi, olisiko istumisen vähentäminen tärkeämpi lähtökohta kansanterveyden edistämiseen kuin kuntoliikunta. Lopulta yhteinen johtopäätös oli, että istumisen vähentämistä tulee suositella, mutta jos arkeen saataisi myös reipasta liikuntaa, niin edelleen parempi.

http://twitter.com/ArtoPesola/status/454065046994563074

Arto Pesola on vakuuttunut siitä, että jo kevyt aktiivisuuden lisääminen edistäsi tuntuvasti kansanterveyttä. Hän on kirjoittanut kirjan Luomuliikunnan vallankumous, joka puhuu arkiaktiivisuuden puolesta. Kirjassa liikunnan kynnys on laskettu mahdollisimman matalaksi, jotta liikunta olisi kaikille ymmärrettävää ja mahdollista. Kirja hyväksyy sen tosiasian, että kaikki eivät koe kuntosaliharjoittelua tai juoksua omakseen tai edes miellyttäväksi. Luomuliikunnalla tarkoitetaankin kaikkea ihmisen liikettä, niin pientä kuin suurtakin – ei ainoastaan hikiliikuntaa. Luomuliikunnan ensimmäinen askel on nousta tuolista ylös.

Jo kevyt lihasten aktivointi vaikuttaa terveyteen, Pesola korostaa. Hän antaa esimerkin. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa toimistotyöntekijöiden lihasaktiivisuus oli koko työpäivän aikana keskimäärin vain 1,5 prosenttia lihaksen maksimisupistuksesta. Jotta tämä lukema saataisi ymmärrettävään muotoon, kokeile jännittää reisilihaksiasi niin voimakkaasti kuin kykenet. Nyt kuvittele tuosta jännityksestä sadasosa. Sen verran aktiivisuutta istumatyöläisen reisilihaksissa tapahtuu keskimäärin työpäivän aikana – ei kovin paljon!

Kun Pesolan tutkittavat vähensivät istumista puolella tunnilla päivässä, suureni lihasaktiivisuus 1,5 prosentista vain 1,8 prosenttiin. Muutos kuulostaa häviävän pieneltä, mutta Pesola muistuttaa, että vastaava muutos on aiemmissa tutkimuksissa vaikuttanut jo myönteisesti sokeriaineenvaihduntaan ja insuliinihormonin toimintaan. Häviävän pieni lisäys aktiivisuudessa voi siis tarkoittaa valtavaa palaa pois passiivisuudesta. Jo istumisen vaihtaminen seisomatyöskentelyyn on merkitsevää.

Pesola katsoo kelloa. Lautanen on tyhjä, kahvit on juotu ja alkaa olla aika palata takaisin sorvin ääreen. Puhelin ei vielä pirissyt – tuleva isä sai syödä tämän aterian lämpimänä loppuun. Pakkaamme tavaramme, kerään muistiinpanovälineeni ja jatkamme matkaa. Pesolan päivä jatkuu seisomatyöpisteellä seuraavan tutkimusartikkelin parissa.

---

Lähteinä käytetty mm. Pesola AJ, Laukkanen A, Haakana P, et al. (2014). Muscle Inactivity and Activity Patterns after Sedentary-Time Targeted RCT.  Med Sci Sports Exerc. 2014 Mar 26. [Epub ahead of print] Pesola AJ. (2013). Luomuliikunnan vallankumous – Sohvan pohjalta taisteluvoittoon. Fitra.Infograafi: Susanne Rossi